Vuoden 2025 viisi ensimmäistä kirjaa.
Luen paljon (mahdollisesti? oletettavasti? ehkä? mitä on paljon?!!), mutta en ole koskaan pitänyt lukupäiväkirjaa. #lukuvuoksi2025 on ensimmäinen yritykseni. Kirjailijana lukeminen kuuluu toimenkuvaan, mutta tykkään kyllä lukemisesta muutenkin. Kuuntelen myös paljon äänikirjoja ja suoratoisto on tavallaan palauttanut minut ahmimisikään.
En ole kirjabloggari, en halua arvioida tai arvottaa, käytän kaikenlaista kirjallisuutta. Tai no, elämäkertojen kohdalla minulla on aukko sivistyksessä.
Kirjaan ylös ajatuksia lukemistani ja kuuntelemistani. Juttelen myös erittäin mielelläni kirjoista! Aloitin ajatusten muistiinlaittamisen instassa ja siirsin sen kuudennen kirjan kohdalla mastodonin puolelle. Tässä postauksessa on viiden ensimmäisen kirjan herättämät ajatukset. En malttanut olla editoimatta ja lisäilemättä. Vähän. Jätän kuvat pois, kun ei niillä ole tässä alustassa niin paljoa väliä.
1/2025 Hanna Kuuselan Syytös, aivan todella hieno teos. Meni tunteisiin ja kehoon. Muutaman kerran hörähdin, yhden kerran liikutuin kyyneliin. Rakastan yliopistoa ja sivistystä. Tunnistan Syytöksen tuskan epädemokratisoitumisesta ja sivistyksen rapautumisesta. Olin muuten yliopistossa töissä jo silloin, kun uusi palkkausjärjestelmä tuli. Olen myös uupunut ja masentunut yliopistohommissa. Olen ensimmäisen polven akateeminen ja enimmäkseen etätyötä tekevänä koen, että yliopisto on täällä meillä(kin) nykyään.
Ja lisäksi tuli mieleen, että Debytantti on sukua Syytökselle. Ehkä sisarpuoli tai pikkuserkku. Aineksissa on eroa, mutta pohjalla lienee syvä rakkaus yliopistoa kohtaan sekä toivon ja epätoivon loppumaton tanssi.
Kollega kysyi Debytantin luettuaan, onko minulla huonoja kokemuksia yliopistosta. On, mutta ei tästä nykyisestä, jossa moni asia on lopulta aika hyvin.
2/2025 Becky Chambersin Veisu luonnonkoneille (suom. Kaisa Ranta). Kuuntelin juuri ilmestyneen kirjan neuloessa ja ruokaa laittaessa. Onneksi tällaisia teoksia tehdään. Pieni, viisas, riemastuttava kirja, joka saa miettimään tarkoituksia.
"Se ei ole kädestä pitämisen tarkoitus, eihän?" se kysyi nolostuneena, sillä se tiesi jo vastauksen.
Odotan kovasti kirjan paria.
3/2025 oli Katariina Harteelan Pakastaa, ei pakasta. Kirja kertoo perheellistymisajatuksista ja -päätöksistä, kun biologia on tulossa vastaan. Kai tämä romaani on, vaikka kuuntelin kuin tarinallista dokkaria. Eksoottinenkin omasta näkökulmasta, kun oma elämä on mennyt ihan toisin.
4/2025 Rosa Meriläisen Sano vaan - Urheamman tilan periaatteet. No, minähän olen nössö ja vässykkä, konsensushakuinen sovittelija, eli tämä kirja on kirjoitettu juuri minulle. Rohkeaksi on väitetty monta kertaa, mutta en kyllä ole. Urheampi tila ei ole sama kuin turvallisempi tila, mutta samaan keskusteluun ne liittyvät. Ei minusta teräväkielistä esitaistelijaa kirjan ansiosta tullut, mutta ehkä änkyttelen ajatuksiani jatkossa esiin ilman liiallista etukäteiskritiikkiä ja -sensuuria. #mitätekisimeriläinen
5/2025 on Asko Jaakonahon romaani Kulta-aura. Aloitin tämän jo syksyllä ja olen pitänyt välissä pitkiäkin taukoja. Tämä on siis hyvä kirja, mutta päähenkilö on niin vaivalloinen, että lukeminen vei aikaa. Kulta-auran päähenkilö on Sigurd Wettenhovi-Aspa, kauniisti sanoen elämäntaiteilija. Kaiken aina itselleen parhain päin selittävän miehen elämän naiset nousivat minulle päähenkilöä innostavammiksi. Kuka esimerkiksi on Palaga? Mistä hän tuli Sigurdiin elämään ja miksi hän pysyi? Janosin tietää lisää Divina Paillardista.
Kirjoittajana Kulta-aura sai miettimään montaakin asiaa, esimerkiksi epärehellistä kertojaa. Tai siis kertojaa, joka itse uskoo itseään. Ja joo googlettelin yksityiskohtia pitkin matkaa.
#kirjamastodon #hannakuusela #syytös #katariinaharteela #pakastaaeipakasta #BeckyChambers #veisuluonnonkoneille #kaisaranta #rosameriläinen #urheammantilanperiaatteet #askojaakonaho #kultaaura #lukeminen
Muoks: typoja siistitty!
